torstai 22. huhtikuuta 2010

Kamelianaiset


Asetelmien tekijät vasemmalta oikealle: Mervi Lipponen, Kaarina Ahla ja Riikka Vitakoski

Huhtikuun viikonlopun ikebana-kurssilla oppilaani valmistautuivat Kauniaisten kansalaisopiston kevätnäyttelyyn ns. seinäasetelmin.
Sogetsun oppikirjassa tehtävä 4-17 on asetelma, jossa tuoreet kasvit asetellaan seinälle erilaisin tekniikoin ja näin aikaan saadaan asetelma ilman maljakkoa. Tuoreiden kasvimateriaalien vedensaanti on kuitenkin varmistettava. Materiaaleiksi voi mysö valita sellaisia materiaaleja, jotka kestävät ilman vettäkin, ainakin jonkin aikaa. Materiaali on silloin kuitenkin valittava niin, että se kuihtuu kauniisti ja näin tämä kuivumisprosessikin on osa taidenautintoa.

Maija Härkönen

Seinäasetelmien materiaaleiksi oli kaikille valittu omenapuun oksia, kamelian lehtioksia ja kukiksi erikokoisia ja vähän erisävyisiä anturiumeja. Materiaalit kiinnitettiin A1 kokoiselle kapalevylle ja lisäksi osana asetelmaa käytettiin metalliverkkoa.
Irma Kahila

Asetelmia valmistui 9 ja onnistunut lopputulos yllätti oppilaanikin. Levyt koottiin Petran toisen kerroksen kaiteelle roikkumaan, joten asetelmia tehdessä tuli huomioida, että niitä katseltiin niin alhaalta ja ylhäältä kuin sivuiltakin. Yksittäisistä asetelmista syntyi näyttävä kokonaisuus. Näyttely on auki vielä tämän viikon: perjantaina klo 09.00-15.00 ja lauantaina ja sunnuntaina klo 12-16.00.


Tuuli Salonen

Tervetuloa Kauniaisten kansalaisopiston kevätnäyttelyyn Petraan Pohjoinen Suotie 5 A.
Ikebana -kurssit jatkuvat Kauniaisissa taas syksyllä seuraavasti
luento/demo torstaina 16.9.2010
viikonloppukurssit 2. - 3.10 ja 20. - 21.11.2010 klo 10-15.00


Asetelman tekijät vasemmalta oikealle: Marja-Liisa Tammivuori, Laila Perasto ja Soile Viitanen